TERVETULOA SIVUILLENI!
Asuin Kuhmossa 14 vuotta minkä jälkeen muutin Kajaaniin. Olen pienestä asti harrastanut useita eri lajeja kuten, pesäpalloa, jalkapalloa, suunnistusta ja hiihtoa. Hiihtoa olen harrastanut kilpailumielessä vuodesta 2000 ja mäkihyppyä vuodesta 2007. Kun menin 9 luokalle, mäkihyppyharrastukseni alkoi talvella. Lehdessä ilmoitettiin, että uusia ja innokkaita hyppääjiä haluttaisiin mukaan seuran toimintaan, siinä vaiheessa päätin, että haluan ainakin mennä kokeilemaan.Hyppääminen oli juuri niin kivaa kuin ajattelinkin ja siitä asti on sitten kuljettu sukset olalla torniin ja vauhdilla alas. Motivaation mäkihyppyä kohtaan kasvaessa vaihdoin Kajaanin lukiosta Sotkamon urheilulukioon tavoitteena parantua hyppäämisessä hyvällä ohjauksella ja säännöllisellä harjoittelulla.
Kirjoitusten jälkeen muutin Kuopioon, jossa mäkihyppääjälle on todella hyvät puitteet treenaamiseen.
Kausi 2011-2012 voitin Rovaniemellä naisten SM-kisoissa pronssia.